PALVELUEHDOT

Päivitetty 30.7.2024

Ehtojen soveltamisala:

Näitä ehtoja sovelletaan, kun kuluttaja-asiakas (jäljempänä "Asiakas") ostaa Trimmaamo Koiruuden seura- tai harrastuseläimille suunnattuja hoito-, trimmaus-, kynsienleikkuu-, turkinhoito- tai hammashoitopalveluita (jäljempänä "Palvelu"). Kuluttaja hyväksyy ehdot varaamalla palvelun.

Palvelusta sopiminen:

Asiakas voi varata ajan Palveluun netistä tai muilla Trimmaamo Koiruuden tarjoamilla tavoilla. Palvelun tarkemmasta sisällöstä sovitaan joko varaushetkellä tai viimeistään silloin, kun eläin tuodaan Palveluun. Trimmaamo Koiruus toteuttaa Palvelun sen mukaisesti, mitä eläintä tuotaessa on sovittu. Mikäli trimmauksen aikana ilmenee että sovitun palvelun toteuttaminen ei ole varatun ajan puitteissa mahdollista tai koiraystävällistä, voi trimmaaja tehdä itsenäisesti päätöksen poiketa sovitusta.

Palvelun suorittaminen:

Trimmaamo Koiruus suorittaa Palvelun sovittuna ajankohtana sekä asianmukaisella huolellisuudella ja ammattitaidolla. Trimmaamo Koiruudella on oikeus harkintansa mukaan kieltäytyä Palvelun suorittamisesta, jos eläin ei trimmaajan mielestä sovi palveluun.

Asiakkaan velvollisuudet: Asiakas vastaa siitä, että:

  • Asiakkaan Palvelun suorittamista varten antamat tiedot, mukaan lukien Asiakkaan yhteystiedot, ovat oikeat.

  • Eläimellä ei Palveluun tuotaessa ole loisia eikä se sairasta mitään tarttuvaa tautia. Mikäli eläin on Palveluun tuotaessa sairastanut tarttuvaa tautia tai sen havaitaan tuoneen loisia, Asiakas vastaa Trimmaamo Koiruudelle sekä kolmansille osapuolille sairaudesta tai loisista aiheutuneista kustannuksista ja vahingoista täysimääräisesti.

  • Eläin on Palveluun soveltuva (esim. käytöksensä perusteella), ja että Trimmaamo Koiruudelle on annettu kaikki sellaiset tarpeelliset tiedot, joilla voi olla Palvelun suorittamisen kannalta merkitystä. Tällaisia tietoja voivat esimerkiksi olla tieto eläimen käytöshäiriöstä tai siitä, että eläimellä on sydän- tai lonkkavika tai se kärsii muusta sellaisesta sairaudesta, joka ei voi tarttua muihin eläimiin tai ihmisiin, mutta jolla voi merkitystä Palvelun suorittamisen kannalta.

  • Eläimellä on Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran kulloinkin voimassa olevien suositusten mukaiset voimassaolevat rokotukset.

  • Asiakkaalla on omistusoikeus eläimeen tai hänellä on muutoin laillinen oikeus hankkia eläimelle Palvelu.

  • Asiakas tai Asiakkaan valtuuttama henkilö noutaa eläimen sovittuna ajankohtana. Jos Asiakas viivästyy sovitusta noutoajankohdasta, Asiakas on velvollinen ilmoittamaan viivästyksestä Trimmaamo Koiruudelle heti, kun viivästys on tiedossa, ja Trimmaamo Koiruudella on oikeus veloittaa Asiakkaalta myöhästymisestä Trimmaamo Koiruudelle aiheutuneet kustannukset, kuten eläimen säilytyskustannukset. Trimmaamo Koiruudella ei kuitenkaan ole velvollisuutta säilyttää noutamatta jätettyä eläintä. Mikäli Asiakas ei nouda eläintä sovitusti ja viimeistään saman päivän aikana Trimmaamo Koiruuden aukioloaikana, Trimmaamo Koiruudella on oikeus toimia kuin eläin olisi löytöeläin (mm. toimittaa eläin lain mukaiseen talteenottopaikkaan). Kustannuksista vastaa Asiakas.

Hinnat:

Hinnat määräytyvät käytetyn ajan mukaan. Asiakas valitsee haluamansa ajan tehdessään varausta. Jos Palvelun suorittamiseen on käytetty sellainen Palvelulle varattu aika, joka tavanomaisesti riittää kyseisen Palvelun suorittamiseen, mutta Palvelua ei ole saatu eläimestä johtuvasta syystä (esim. eläimen poikkeuksellinen käyttäytyminen tai haastava turkin kunto) suoritettua loppuun, Trimmaamo Koiruudella on sanotusta huolimatta oikeus veloittaa Asiakkaalta Palvelun koko hinta. Jos Asiakkaalle on annettu eläintä tuotaessa hinta-arvio tietyn Palvelun suorittamisesta, lopullinen hinta saa ylittää arvion enintään 20 prosentilla. Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24%. Likaisesta, hiekkaisesta tai märästä turkista voidaan veloittaa terän teroitusmaksu 15€.

Lisätyöt:

Jos Trimmaamo Koiruus Palvelua suorittaessa havaitsee, että Palvelun suorittamisen yhteydessä on tarkoituksenmukaista suorittaa sovittuun Palveluun sisältymättömiä lisätöitä, Trimmaamo Koiruus pyrkii tavoittamaan Asiakkaan puhelimitse tai tekstiviestillä pyytääkseen Asiakkaalta luvan lisätöiden tekemiseen. Jos Asiakasta ei tavoiteta, Trimmaamo Koiruudella on siitä huolimatta oikeus ilman Asiakkaan lupaa suorittaa kyseiset lisätyöt ja veloittaa ne Asiakkaalta edellyttäen, että mahdollisesti annettu enimmäishinta ei ylity, ja lisätöistä perittävät kustannukset ovat kohtuulliset suhteessa Palvelun hintaan tai siitä annettuun hinta-arvioon. Selvyyden vuoksi todetaan, että Trimmaamo Koiruudella ei edellä todetusta huolimatta missään tilanteessa ole velvollisuutta lisätöiden tekemiseen, vaikka ne havaittaisiin tarpeellisiksi. Trimmaamo Koiruus voi kuitenkin tehdä missä vain tapauksessa veloituksetta oma-aloitteisesti koiralle lisätöitä.

Maksuehdot:

Asiakkaan tulee maksaa Palvelu viimeistään eläimen sovittuna noutoajankohtana. Jos Asiakas ei maksa Palvelua sovittuna ajankohtana tai laskulla kahden viikon kuluessa. Asiakkaan tulee maksaa viivästyneelle määrälle kulloinkin voimassa olevan korkolain mukaista viivästyskorkoa sekä korvata Trimmaamo Koiruudelle velan perinnästä aiheutuneet kohtuulliset ja tarpeelliset kulut.

Peruutukset:

Asiakkaan tulee peruuttaa varattu maksamaton palvelu viimeistään 24 tuntia ennen varattua aikaa nettiajanvarauksen kautta tai laittamalla tekstiviesti varausvahvistuksessa näkyvään numeroon. Mikäli varaus peruutetaan myöhemmin kuin 24 tuntia ennen varattua aikaa, Trimmaamo Koiruudella on oikeus veloittaa 50 prosenttia varatun ajan hinnasta. Jos varaus jätetään kokonaan peruuttamatta, on Trimmaamo Koiruudella oikeus veloittaa 50 prosenttia varatun ajan hinnasta, vaikka kyseessä olisi eläimen tai omistajan sairastapaus.


Eläimen sairastuminen, loukkaantuminen ja muut ongelmatilanteet:

Asiakas tai eläimen omistaja vastaa eläimen sairaudesta, sairastumisesta, loukkaantumisesta, kuolemasta, katoamisesta tai muusta syystä (esimerkiksi karkaaminen) eläimelle aiheutuneesta vahingosta, ellei vahinko johdu Trimmaamo Koiruuden huolimattomuudesta tai tahallisuudesta. Eläimen sairastuessa tai loukkaantuessa sekä muissa ongelmatilanteissa Trimmaamo Koiruus pyrkii olemaan yhteydessä Asiakkaaseen hänen ilmoittamiensa yhteystietojen kautta. Asiakas vastaa siitä, että hän on tavoitettavissa Palvelun suorittamisen aikana antamistaan yhteystiedoista. Trimmaamo Koiruudella on oikeus, mutta ei velvollisuutta viedä eläin valitsemaansa eläinlääkäriin hoidettavaksi. Trimmaamo Koiruudella on myös oikeus veloittaa Asiakkaalta lääkärinhoidosta ja lääkityksestä aiheutuneet kulut ja kuljetusmaksut täysimääräisesti, ellei kyse ole Trimmaamo Koiruuden huolimattomuudesta tai tahallisuudesta aiheutuneesta vahingosta. Lisäksi Trimmaamo Koiruudella on oikeus keskeyttää Palvelun suorittaminen ja pyytää omistajaa noutamaan eläin niin pian kuin mahdollista, jos Palvelua ei eläimestä johtuvasta syystä (esim. eläimen käytöksen vuoksi) voida turvallisesti suorittaa. Trimmaamo Koiruudella on tällöin kuitenkin oikeus periä palkkio edellä kohdassa "Hinnat" kuvatun mukaisesti.

Trimmaamo Koiruus voi tehdä eläinsuojeluilmoituksen, mikäli trimmaajalla on huoli koiran hyvinvoinnista. Ilmoitus tehdään yleensä aina koiran vaatiessa akuuttia hoitoa huolimatta siitä, lupaako omistaja viedä koiran hoitoon. Näin vastuu tilanteen seurannasta siirtyy kunnan valvovalle eläinlääkärille.

Eläimen aiheuttamat vahingot:

Asiakas vastaa täysimääräisesti eläimen aiheuttamista esine- ja henkilövahingoista sekä muista vahingoista, paitsi jos vahinko on aiheutunut Trimmaamo Koiruuden huolimattomuudesta tai tahallisuudesta.

Virhevastuu ja vastuunrajoitukset:

Trimmaamo Koiruus vastaa Palvelun virheestä kulloinkin voimassa olevan pakottavan kuluttajansuojalainsäädännön mukaisesti. Jos Asiakas havaitsee virheen, Asiakkaan tulee esittää Trimmaamo Koiruudelle reklamaatio välittömästi sovittuna eläimen noutoajankohtana, ja viimeistään kuitenkin seitsemän (7) päivän kuluessa noutoajankohdasta. Trimmaamo Koiruuden korvausvastuu Palvelusta eläimelle aiheutuneesta vahingosta rajoittuu enintään Palvelun kohteena olevan eläimen hankinta-arvoon (summa, jonka omistaja maksoi eläimestä sen myyjälle ostohetkellä), ellei pakottavasta lainsäädännöstä muuta johdu. Trimmaamo Koiruus ei missään tilanteessa vastaa Palvelusta tai Palvelun virheestä aiheutuneista välillisistä vahingoista paitsi, jos vahinko on johtunut Trimmaamo Koiruuden huolimattomuudesta tai tahallisuudesta.

Henkilötiedot:

Trimmaamo Koiruus käsittelee Asiakkaan henkilötietoja kulloinkin voimassa olevan henkilötietolainsäädännön sallimalla ja velvoittamalla tavalla. Tietoa henkilötietojen käsittelystä ja oikeuksista on Trimmaamo Koiruuden tietosuojaselosteessa.

Markkinointi:

Asiakkaalle voidaan lähettää Trimmaamo Koiruuden palveluihin liittyvää asiakas- ja/tai etuviestintää.

Valokuvat:

Trimmaamo Koiruus voi ilman asiakkaan suostumusta ja ilman Asiakkaalle suoritettavaa korvausta ottaa eläimestä valokuvia ja käyttää niitä viestintä- ja markkinointitarkoituksiin valitsemissaan medioissa, mukaan lukien internet ja sosiaalinen media. 

Laki ja riidanratkaisu:

Tähän sopimukseen sovelletaan Suomen lakia. Sopijapuolten väliset erimielisyydet pyritään ensisijaisesti ratkaisemaan keskinäisin neuvotteluin. Toissijaisesti riidat saatetaan Etelä-Savon käräjäoikeuden ratkaistavaksi. Asiakkaalla on kuitenkin aina mahdollisuus viedä riita oman kotipaikkansa käräjäoikeuden tai kuluttajariitalautakunnan käsiteltäväksi.